Kysytkö oikeita kysymyksiä? Esimerkkinä hoitajamitoituksen tapaus

Monet ratkaisut eivät tuota tavoiteltua lopputulosta, koska kysymys johon ratkaisu vastaa on asetettu väärin. Oikean kysymyksen löytämisen ei tarvitse olla vaikeaa. Hyvä esimerkki tästä on muutama vuosi sitten poliittiseksi kiistakapulaksi päätynyt hoitajamitoitus.

Hoitajamitoitus nousi yhdeksi keskeiseksi teemaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Laki tehostetun palveluasumisen hoitajamitoituksen nostamisesta 0,7 hoitajaan asukasta kohden hyväksyttiin kesäkuussa 2020. Alkuperäisenä ongelmana hoitajamitoituksessa oli, että laitoshoidossa tapahtui laiminlyöntejä liian vähäisen hoitohenkilökunnan vuoksi.

Oleellista kysymyksessä on huomioida, että hoitajia on Suomessa rajallinen määrä. Määrän lisäämisessä koulutuksen kautta on huomattava viive. Kun mitoitus lain voimalla kohdennetaan vain yhteen kohteeseen, on selvää että hoitajat on pakko siirtää muista kohteista palveluasumiseen.

Tämä taas tarkoittaa muun muassa kotihoidon palvelun tason oleellista laskemista. Seurauksena on, että hoitoa tarvitsevien mahdollisuudet pärjätä omassa kodissa heikkenevät ja laitoshoidon kysyntä tulee todennäköisesti kasvamaan. Kun huomioidaan, että laitoshoito on kotihoitoa huomattavasti kalliimpaa, on seurauksena kokonaiskustannusten nousu.

Jos kysytään, pitääkö laitoshoitoa resursoida riittävästi, on vastaus useimpien mielestä kyllä. Jos taas kysytään, pitääkö kotihoidon palvelun tasoa heikentää, niin vastaus on vastaavasti ei. Parempi kysymyksenasettelu tässä olisikin:

Miten olemassa oleva hoitohenkilöstö jaetaan eri palvelualueiden kesken tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti välilliset vaikutukset huomioiden?

Kokonaisuuden ymmärtäminen edellyttää eri toimialueiden osaamista

Oikean kysymyksen löytämisen vaikeus on siinä, että yhteiskunnalliset järjestelmät ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, joissa asiat vaikuttavat toisiinsa mutkikkaiden syy-seuraus-ketjujen ja aikaviiveiden kautta. Usein ratkaistava ongelma on vain oire, jolloin myös ratkaisu pyrkii korjaamaan sitä, eikä taustalla olevaa todellista ongelmaa. Näin valitut ratkaisut eivät usein ole kokonaisuuden kannalta tehokkaita.

Todellinen ongelma ja sen myötä tehokkaampi kysymyksenasettelu saavutetaan kartoittamalla systeemin syy-seuraus-ketjujen muodostama kokonaisuus. Haasteena on, että yksittäiset johtajat ja asiantuntijat näkevät kokonaisuuden yleensä vain oman toimenkuvansa näkökulmasta. Oleellista on, että kokonaiskuvan muodostamisessa yhdistetään kaikkien relevanttien toimenkuvien näkökulmat ja ymmärrys käytännön työhön vaikuttavista tekijöistä.

Kun sisäisen ja ulkoisen toimialueen kokonaiskuva on muodostettu, voidaan sen avulla arvioida ratkaisuehdotusten vaikutuksia seuraamalla muutoksesta seuraavia syy-seuraus-ketjuja. Tämä pienentää oleellisesti päätöksiin liittyviä riskejä – niin organisaation kuin päättäjienkin näkökulmasta. Toinen etu on, että toteutettaviksi valittujen ratkaisujen osalta on helppo perustella niiden syyt ja vaikutukset eri sidosryhmille, jolloin ratkaisujen sisäinen vastustus organisaatiossa on tyypillisesti pienempää.

Mikäli ratkaisut edellyttävät laadullisen tarkastelun lisäksi numeerisia tuloksia, on syy-seuraus-rakenne mahdollista kehittää toimialuetta kuvaavaksi matemaattiseksi simulaatiotyökaluksi.